Miikka Tuomaala
Asiakas otti yhteyttä, kun oman toiminnan kasvattaminen edellytti kunnolliset verkkosivut. Alalta löytyi kokemusta, mutta sivu puuttui kokonaan. Tehtiin sivusto, joka kertoo selkeästi mitä tehdään ja toimii pohjana mainonnalle.

Katso projektivideo:
Asiakkaalla oli vahva alan osaaminen, mutta ei verkkosivuja. Toimintaa haluttiin kasvattaa, ja siihen tarvittiin toimiva digitaalinen näkyvyys. Sivujen puuttuminen tarkoitti käytännössä sitä, ettei potentiaalinen asiakas löytänyt palveluja eikä pystynyt arvioimaan tekijän luotettavuutta.
Projekti aloitettiin käymällä asiakkaan palvelut tarkasti läpi, jotta sisältösuunnitelma vastasi oikeaa tekemistä. Tuloksena syntyi rakenne, jossa etusivu johdattaa nopeasti erillisille palvelusivuille.
Erilliset palvelusivut palvelevat kahta tarkoitusta: kävijä löytää juuri sen palvelun, jota tarvitsee, ja samoja sivuja voi käyttää laskeutumissivuina Google- tai Facebook-mainonnassa. Tämä parantaa konversioprosenttia, koska kävijä päätyy suoraan oikeaan sisältöön.

Asiakkaalta löytyi kuvia, mutta ne eivät sellaisenaan sopineet sivustolle. Tekoälyä hyödynnettiin kuvien viimeistelyyn, jotta lopputulos näytti ammattimaiselta. Värimaailmaksi valittiin tumma sininen ja valkoinen – sukellustyöhön sopiva yhdistelmä, joka ei kuitenkaan ole synkkä.

Sivusto herättää luottamusta, kertoo selkeästi mitä palveluja tarjotaan ja on teknisesti valmis mainonnan pohjaksi. Asiakas voi nyt käynnistää Google- tai Facebook-mainonnan sivusto kunnossa.
Miikka Tuomaala
Google-arvostelut 4,8/5